Pupu oli aivan jär-kyt-tä-vän kurainen eikä edes tunnin harjaamisesta ollut suurta iloa, vaan se olisi varmaan pitänyt pestä painepesurin kanssa, että olisi tullut puhdasta. Luovutin siis jossain vaiheessa ja koetin saada suurimmat kura(laata)t pois ja varusteiden kohdat puhtaaksi. Raippa oli Samin autossa Toijalassa, joten vaihtelun vuoksi sitten kannukset jalkaan. Ei vissiin ole ollut sitten - öö - viimeiseen neljään vuoteen kannuksia jalassa. Oli ihan kouluratsastaja-fiilis. Paitsi se kura..
Vaihdettiin kuolain perusnivelestä niveloliiviin ja se tuntui toimivan, Pupu oli suustaan tyytyväisemmän oloinen, liikkui vakaammassa muodossa ja tuntui käteen hyvälle. Pupu liikkui hyvin, joskin loppua kohden väsyi ja alkoi hieman hangoitella vastaan. Pysähdykset tulee tosiaan oleen sellainen asia, jota pitää treenata ja laukannostoissa täti ei aina tunnu olevan itse tilanteen tasalla ja sitten hopotin on vähän hukassa. Tuli muutamia tosi hyviä nostoja, muutamia ok ja muutamia (kuskin vuoksi) ihan pskoja. Kerran onnistuin tökkäämään kannuksella niin, että neiti jopa vähän protestoi potkaisemalla taaksepäin, mutta oma vikahan se oli, kun en ollut ollenkaan itse tilanteen tasalla ja aikalailla turhasta tuikkasin liikaa. Loppuraveissa Pupu oli jo niin väsy, että painoi kädelle aika voimakkaasti ja huomaa, ettei kunto edelleenkään riitä liikkumaan korkeammassa muodossa niin pitkään kuin aina välillä vaadin. Ja sitten tulee huono omatunto. Mutta toisaalta, välillä on vaan ne rajat ylitettävä, kunhan ei vaan liian usein.
Hyvä Pupu, parempi mieli. <3
